Chili con Lellu

Kun ikävä iskee mukavinakin päivinä.

2007-10-30T19:04:00.000-07:00

Tänään oli ikimuistoinen aamu, se olisi pitänyt jokaisen todella nähdä omin silmin.;) Tänään koko armas tiimimme nukkui puoli tuntia pommiin. Voit vain kuvitella mitä se voi olla kun on 10 ihmistä ja kaksi (7 käyttää niistä sitä toista) vessa/suihkua sen jälkeen kun ensimmäinen on herännyt ja yleinen katastrofitila on julistettu. Voin vain sanoa että se on kuin pyhä sota ja pieniä apinoita makaamassa silmät ristissä isossa kasassa vessan oviaukossa. (Ja kaikilla kuhmu päässä tietysti) Mutta mikä on parasta, 10 minuuttia hätäherätyksen ja yleisen kaaoksen jälkeen meidän tiimi oli valmis! (tai niin valmis kuin se voi olla;)) Se oli jälkeen päin kyllä hauskimmista aamuistani täällä.

Se mikä ei ollut hauskaa oli että Annetten ja Fabianin kamera varastettiin tänään metrossa.:( Mitäs muuta.. Sain tietää eilen että tämän viikon jälkeen tulen kokkaamaan Jonathanin kanssa ainakin jonkin aikaa ja mikä on tärkeintä huomata tässä, on että Jonathan mursi tänään ranteensa ja on ainakin viisi viikkoa käsi kipsissä....eli se tarkoittaa että lellu kokkaa seuraavat viisi viiikkoa yksin.. ;) Mikä taas tarkoittaa että meidän tiimi syö 5 viikkoa makaroonilaatikkoa eiköh?;)

Nautin niin kovasti olla täällä. Mutta on ihan mahtavaa että on niitä päiviä kun kaikki tässä maassa mättää ja jälkeen päin ei voi muuta kuin nauraa.:) Ihan tyhmä koko maa! Ihan tyhmä koko kulttuuri! Ihan tyhmä koko kieli! Ihan tyhmiä nää ihmiset, miksei ne vaan voi..minkä takia niiden pitää...miksi ne aina.. Miten niin miksi ihmeessä kävelen yksin kadulla?! Ai miten niin, että mulla on kiire? Niin että odotin 45 minuuttia yhtä bussia ja nyt niitä tulee 4 yhtä aikaa? Nyt on keskiyö ja kaikki vain soittelee tänne? Niin että keskiverto chileläinen santiagossa nukkuu keskimäärin 4-5 tuntia yössä, miten ne oikein selviää hengissä?, mie jo näkisin vihreitä miehiä, ihan tyhmää! Niin että tavataan klo 15+chilen aika eli vähintään tunti tai voi olla ettei mitään tapaamista edes tapahdu. Hei kamu (korjaaja) sie lupasit tulla kolme viikkoa sitten ja nyt kun lopulta tulit niin sanot että pesukone on väärää merkkiä sulle?! Ihan tyhmää ettei voi laittaa vessapaperia pönttöön...vesikin pyörii viemärissä ihan väärään suuntaan. Kuukin on ihan väärin päin, yksi tyhmä kahvikuppi. Mutta onneksi pian aurinko tulee esiin tuon puun takaa...heih hetkonen aurinko, kamu mihin sä meet, vielä enemmän sinne puun taakse?, hei kuule sä meet nyt ihan väärään suuntaan joo, idästä länteen u know? Joo joo...tiedetään tiedetään..olen oppinut: "Se ei ole oikein eikä väärin, se on vain erilailla";)

Tuo kuva on inkarnaatio raukoista suomalaisista tytöistä "ihan tyhmää"-hetkinä.;)

Tänään sain kirjeitä Suomesta ja kyllä itketti. Kiitos kaikista kirjeistä, ne oli aivan ihania! On ihan hirveä ikävä teitä siellä. Yritin saada uutiskirjeeni tänään valmiiksi että voisin lähettää sen teille pian. Toivottavasti se lopulta tapahtuu huomenna.:)

Tänään meillä oli käytännössä melkein koko päivä omaa aikaa PT.tä (Private Time), lukuunottamatta OM chili tiimin kokoontumista. Ja kyllä nautin kovasti päivästäni.

Hihheisiä theille kaikille!

The song to God

2007-10-21T15:11:00.000-07:00

From heaven you came,
Helpless babe,
Entered our world, Your glory veiled;
Not to be served but to serve,
And give Your life that we might live.

There in the garden of tears,
My heavy load He chose to bear;
His heart with sorrow was torn,
'Yet not My will but Yours,' He said.

Come see His hands and His feet,
The scars that speak of sacrifice;
Hands that flung stars into space
To cruel nails surrendered.

So let us learn how to serve,
And in our lives enthrone Him;
Each other's needs prefer,
For it is Christ we're serving.

This is our God,
The servant King,
He calls us now to follow Him,
To bring our lives
As a daily offering
Of worship to
The Servant King.

Graham Kendrick,
The song 1983

(Pictures from the Pacific Ocean,
San Antonio and on the trip
there 15.10.2007)

KOTI OI.

2007-10-21T14:40:00.000-07:00

Kotiin!!!!

Hassua mutta en tajunnut kuinka kodilta OM talomme voisi tuntua. Taman viikon jalkeen todella tuntui niin kuin olisi palannut kotiin.:) Ja toinen asia..en tajunnut kuinka paljon kaipasin naita ihmisia. Tai toisin pain. Kaivattiin toisiamme. Vaikka ennen viikkoa tuntui etta kaikki oli helpottuneita etta paasi vahaksi aikaa eroon toisista ja pois tasta pienesta talosta. Tuntui niin kuin siita olisi vahintaan 3 kuukautta kun oltiin poissa. Meidan pikkuperhe palasi yhteen ja hassua mutta se kieltamatta oli kuin iloinen perhetapahtuma. Hassua milta se voikaan tuntua. Halauksia vaihdettiin moneen otteeseen. Luulen etta teki ihan hyvaa meille nahda mita on olla ilman...osataan arvostaa toisiamme ehka vahan paremmin. Joskus ottaa paahan, mutta ei silti vaihtais sita muuhun. :)
Ja voin puhua englantia! Tai ylipaataan voin puhua! Voin ilmaista itseani, kertoa juttuja! Se ei oo ylitsepaasemattoman vaikeaa! Puhuin kuin papupata ensimmaiset kolme tuntia kun paasin kotiin... ;) Mutta niin...ennen kaikkea on hyva olla kotona.

Herrää pahvi, viimmeistä vierrään!!

2007-10-21T12:39:00.000-07:00

Tama pikku Hugo ja viimeinen aamu.

Olin kokenut chililaiset synttarit (selvinnyt siita ruokamaarasta mika on tyypillista kun chililaiset juhlii jotain:)), vieraillut vanhempien tyopaikoilla (mika oli mielenkiintoista) ja istunut ennen kuutta bussiin viettaakseni puolitoista tuntia eri busseissa ja metroissa mennakseni perheen tyttaren kanssa kouluun. Puhunut espanjaa selvitakseni, tavannut perheen lapsien ystavia ja kokannut suomalaista ruokaa. Ensimmaisia kahta katastrofaalista tuntia lukuunottamatta kaikki oli siis sujunut hyvin...olin selvinnyt viikosta... Edessani oli enaa viimeinen aamu, pakkaisin laukkuni ja palaisin kotiini Santiago Centroon... Mikaan ei voi menna enaa pieleen...

Perheen lapset olivat lahteneet viettamaan viikonloppua johonkin muualle ja olin vanhempien kanssa kotona... Mulle oli kerrottu etta lauantaiaamuna perheella oli tapana nukkua myohaan joten paatin tehda myos niin... (ymmarrettavaa koska koko viikon kaikki meni nukkumaan vasta yolla 1 jalkeen ja herasivat ennen 6 tai 7 aamulla...ja ma mietin miten ne tekee sen?! Ma nakisin jo vihreita miehia muutaman paivan jalkeen...;))
No klo 11 aamulla en enaa saanut nukuttua enempaa vaan nousin ylos. Talo oli hiljainen ja vanhemmat nukkuivat viela. Hiippailin alakertaan keitin kahvia itselleni. Nyt kun vanhemmat eivat olleet nakemassa ja ihmettelemassa outoja tapojani ajattelin etta ehka voin ottaa kahvini niin kuin minulla oli suomalaisittain tapana, pienen maitotilkan kanssa. Talo oli vahan erilainen sinansa, etta perheella oli tavallaan pieni sisavarasto johon paasi keittiosta ja jossa oli myos perheen jaakaappi. Siispa maitoa jaakaapista juu... Noh. Mita tapahtui...avaan varaston oven...ja... "VIUVIUVIUVIUVIUVIUVIUVIUVIUUUUUUUVIUUUUUVIUUUU!!!!!!!!"

Viiltava aani rikkoo hiljaisuuden ja tajuan etta varashalytin huutaa kuin hannaton kissa!!
Silla sekunnilla loydan itseni varashalyttimen edesta eteisesta ja mietin kahden elamani kauheimmain sekunnin ajan kuumastikuumeisesti ja kadun sita etten koskaan kiinnittanyt niin paljon huomiota siihen, kukaan ei ole opettanut minua mutta olen nahnyt monesti miten se tehdaan , "se ei voi olla niin vaikeeta lellu, muistele muistele..." Valitsen kohtalokkaan numerosarjani, tiedan ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa ja nappailen numerot niin nopeasti kuin tarisevilta sormiltani ennatan... Hannaton huuto jatkuu ja sekunnin ajan mietin jo ettei se toimi...kunnes huuto lakkaa....

Sekunnin ajan olen ylpea itsestani ja selviytymisestani joskus niin uskomattomista tilanteista joihin onnistun itseni aina saamaan.... (tiedan etta ainakin puolijoen hegylta saisin nyt sympatiaa;)) niin kunnes muistan jotain ja meitsin sydan lyo yhden tyhjaa...
OKEI LELLU....Sulla on viisi sekuntia aikaa ja kolme vaihtoehtoa:
1. Avaa ulko-ovi ja pakene maasta
2. Etsi jotain katta pidempaa tai tee se paljain kasin -tuhoa puhelin
3. Keksi mika on perheen salasana
Kunnes puhelin parahtaa soimaan ja hyppaan kaksi metria ilmaan kuin James Bond pommin siivittamana... "NO WAY!!! Tuo oli vain 4 sekuntia!!!!! Olisin tarvinnut viela sen yhden!!" -Myohastyin.
No viela sekunnin ajan mietin pakenevani, mutta hylkaan vaihtoehdon ja tiedan etta ainut mita voin tehda on ottaa seuraukset vastaan. Lellu sie nostat luurin nyt heti ja yritat aksentiltasi kuulostaa vahemman suomalaiselta chilissa aamutuimaan. (ja siis vahemman rosvolta) ja niin se salasana auttais paljon... Noh. Nielaisin syvaan nostan luurin ja sanon "alo?"

Kuinka suloiselta kuulostaakaan se aani tuossa tilanteessa kun kuulen puhelimessa toisen aanen joka tulee niin lahelta puhelimessa etta tiedan sen tulevan talon sisalta... JA aani vastaa niin taydellisella chililaisella aksentilla kuin chililainen vain voi vartiontiyhtion kysymykseen: "Kaikki on hyvin. Ja salasana..." Perheen aiti on herannyt ja on puhelimessa. Oon niin helpottunut etta melkein kaadun maahan... Mietin "Mun olis pitanyt arvata tuo salasana..olisin tarvinnut viela ehka sen yhden sekunnin arvatakseni senkin 4 sekunnin ammattilaiset...;)" Mutta joka tapauksessa kaikki on nyt hyvin...
Tai niin...mulla on 5 sekuntia aikaa keksia hyva selitys ja kaantaa se mielessani englannista espanjaksi...se on aika mika mulla kestaa vanhempien makuuhuoneeseen ylakertaan. Lellu, tama pikkuvaras, juoksahtaa tutisevin varpain makuuhuoneeseen. Koko Santiago de Chilen ja siis Chilen maan paapoliisilaitoksen johtava ylikomissaario istuu sangylla vaaleansinisessa pupupyjamassa polahtaneen nakoisena. Jos tilanne olisi vahan erilainen purskahtaisin nauruun (nonyt jalkeen pain jo kylla naurattaa) mutta nyt ei ole syyta siihen. Noh. Aiti purskahtaa nauruun ja yritan kaikesta huolimatta vakavissani selittaa tilanteen parhaan espanjani mukaan. Ja ennen kaikkea selitan mista tiesin halyttimen numeron... Pupuinen ylikomissaarioni purskahtaa nauruun talle pikkuvarkaalle ja talta myos yhdelta Santiagon suurimman kirkon pastorilta tuo nauru tuntuu kuin synninpaastolta..:) "Kaikki on hyvin Laurita...Mathias tekee vielakin saman vahintaan joka toinen viikko...mennaan ottamaan aamupalaa.." Lellu huokaisee helpotuksesta.:)

Mita tasta opin...en tieda...mutta tasta eteenpain aion ottaa kahvini aina mustana niin kuin chilelainen. Ja kieltamatta nauraa makeasti itelleni ja toilailuilleni.

Ensimmäiset tuntini CHILICHILISSÄ

2007-10-21T09:24:00.000-07:00

Eli selittaakseni vahan enemman niin jatimme kotimme ja toisemme, ja lahdimme kaikki ITlaiset ympari Santiagoa ja Chilia viettaaksemme viikon todella chilin kulttuurin sydamessa, asuen chililaisissa perheissa. Se oli ensimmainen kerta naiden kahden kuukauden aikana kun emme olleet yhdessa, ja suurimmalle osalle ensimmainen kerta kun ei voinutkaan enaa puhua englantia.

Joten siella istuin chililaisen pariskunnan kanssa samassa autossa, tietamatta mitaan minne toiset olivat joutuneet (tai etta voisin saada yhteytta kehenkaan joka puhuu englantia:)) tai mihin itse olin joutumassa. Ja tosiasia oli, etta en ymmartanyt pölkäsen höläysta mita ne puhui mulle. Tilanne oli kieltamatta mahtava. Mielenkiintoinen aika tulossa...jos edes selviasin siita hengissa.:)

Paasimme perheen kotiin ja istuimme syomaan paivallista chililaiseen tapaan 10lta illalla. Aiti kysyi naytti minulle lautasta jossa oli kaksi palaa piirakkaa...se osoitti veitsella kumpaa piirakkaa haluaisin, tata vai tata...Mun ongelma oli se etten nahnyt mitaan eroa piirakan paloissa ja en ymmartanyt onko silla nyt niin valia kummasta palasta se leikkaa mulle palan... Joten sanoin etta ei sen valia ja TUO pala on ihan hyva... No oli niissa kieltamatta yksi ero...niin etta se toinen pala oli melkein puolikas ja toinen pikkuriikkinen raapale... Ja silla hetkella kun sanoin tuo on hyva aiti osoitti sita toista...MITA TAPAHTUI, niin aiti ei leikannutkaan veitsella mulle palaa siita toisesta vaan nosti sen valtavan puolikkaan piirakan palan lautaselle ja meitsi oli etta MITAAH?!? EIEIEIEI!? Totta kai en kehrannut ruveta hammentamaan niita eli olin siina...Okei sa syot tuon kaiken lellu...:) Mita tajusin myos sen jalkeen oli etta istuin ruoka poydassa tan valtavan piirakan palani kanssa joka jo sellaisenaan havetti, ja perheen isa, perheen paa istui taman pikkuriikkisen piirakan palan kanssa mun vieressa... VOI RAKKAUS ma mietin...

Istuin yksin naiden tuntemattomien chililaisten kanssa syomassa paivallista jossain tuntemattomassa keittiossa tuntemattomassa paikassa enka tajunnut mitaan kielesta. Mietin etta enta jos mun opettaja olikin vahingossa opettanut mulle mandariinia... Tilanne oli jotenki suomalaisittain ihan jaatava... Noh onneksi saatiin lopulta syotya ja isa lahti ylakertaan ja jain yksin aidin kanssa keittioon.. En tiennyt mita olisi pitanyt sanoa tai tehda koska tiesin etta chililaisessa kultuurissa et voi olla niin kuin suomalaiset aamupoydassa... Onneksi aiti alkoi puhua paljon paljon hitaampaa ja yksinkertaisemmin etta ymmarsin jotain... Mutta mita mun puhumiseen tuli...se tuntui kuin pingviinista hiekkapaperilla... Aiti kyseli sisaruksistani ja silla juuri silla hetkella tapahtui jotain.... Yhtakkia tuosta noin vain suuri maara tavaraa ramahti hyllysta alas mun vieresta...just crushed down..mietin etta jo on hullua...MITAH IHMETTA?! Noh ei siina mitaan, kerataan ne yhdessa ja laitetaan takaisin hyllyyn mietin.... But suddenly I realize that the mum is crying and picking up something from the floor...se selittaa mulle nopeasti etta se on kuva sen veljesta joka oli muutama vuosi sitten Logoksella ja kun tuli takaisin, sairastui ja kuoli nopeasti.... And suddenly the mum ran out the room crying!! And I'm sitting there like a stupid with this photo in my hands and in the middle of these things laying on the floor and just thinking....nice job lellu..been here for two hours and now you are already sitting in the middle of a caos!! Voi rakkaus!:)

Noh...siita eteenpain kaikki menikin jo sitten paremmin...Nautin olla perheessa ja keskella niiden arkea mika oli tosi erilainen mihin olin normaalisti tottunut... Ja loppuviikosta aloin tottua jo kieleen... Aloin ymmartaa chililaisten kasittamattoman epaselvaa ja nopeaa espanjaa...paiva paivalta ymmarsin enemman ja lopulta pingviinistakin alkoi tuntua jo vahan paremmalta... loppuviikosta kykenin muodostamaan ensimmaiset pitemmat keskusteluni vaikka olihan se silti viela vaikeaa... Mutta kykenin silti ja se tuntui jo paljon paremmalta. Viimeisena iltana yllatin itseni ja perheeni pitamalla extemporee puheen kiittaakseni perhetta. Kiitos kaikille jotka olette muistaneet minua rukouksin taman kielen kanssa.

Tama viikko ulkona kerta kaikkiaan kaikesta, tiimistamme, englannin kielesta ja subculttuuristamme oli mielenkiintoinen....mutta ennen kaikkea yksi tarkeimmista viikoistani luulen. Se kieltamatta merkitsi minulle monella tavalla paljon. Vaikka se oli vain viikko se oli silti omalla tavallaan paljon. :) Joskus pienikin voi olla suurta. Kiitos rukouksistanne.

POISSA KOTOA

2007-10-18T12:27:00.000-07:00

POISSA KOTOA
-culture experience

Istun yksin kummallisessa pikkubussissa taysin tuntemattomien ihmisten kanssa, keskella ei mitaan. En kieltamatta oikein tieda missa olen tai mihin olen menossa, mutta sen tiedan etta kaikki ymparillani nayttavat ihan intiaaneilta...siispa yritan maastoutua. (voit vain kuvitella...pida hauskaa..) Istun mapuchinin nakoisen miehen vieressa joka tuoksuu marokolta. Bussi ajaa kuin hullu pullossa ja sen tiedan etta mulla on ainakin pullo hukassa..en ole oikein varma onko tama se sama chili jossa olen asunut viimeisen kuukauteni. Mietin miksi kaikki ovat syoneet hapanta kissaa aamupalaksi tai ainakin nayttavat silta...kaikesta huolimatta yritan maastoutua.
Aikaa on kulunut kun viimeksi puhuin englantia kenenkaan kanssa -suomesta nyt puhumattakaan.
Hetkittain sita joutuu ihan uudestaan miettimaan miten ihmeessa sita on joutunut joihinkin tilanteisiin (tai miten selviaa niista hengissa) -tama on yksi niista.
Yritan kuumeisesti pitaa mielessa kuka olen ja mista tulen, etta olen joku ja etta tulen jostain, on olemassa kieli, kulttuuri ja identiteetti jotka ovat omiani
...ja siis etten (onneksi) ole intiaani...tai etten (toivottavasti) ole syonyt hapanta kissaa aamupalaksi.;)

Kaivan puhelimeni ja pelottava mapuchini vieressani kaantyy katsomaan. Sovitan nokiani ja intiaanin samaan kuvaan -ei toimi, ei stemmaa.
Joka tapauksessa olen saanut viestin. Keskella naita maisemia, naita ihmisia, tata kulttuuria, tata kielta, tata hetkea, se tuntuu tulevan toiselta planeetalta, toisesta todellisuudesta.
"Terveisia Marttisen Minnalta!" - vau! jotain niin turvallisen tuttua ja yksinkertaisen arkista.. En olisi parempaa hetkea voinut toivoa..ei hataa mitaan..kulttuurini, kieleni ja identiteettini on pelastettu talta paivalta..olen joku ja tulen jostain..:) Elakoon kulttuurishokki ja elakoon suomalaisuus! (mutta ennen kaikkea elakoon marttisen minna! ;))

Mä selviän siitä senkin salmiakki!

2007-10-09T21:16:00.000-07:00

Hola queridos!
Tänään mulla oli ainutlaatuisia vieraita, jotka puhu ainutlaatuista kieltä. Hyvä Suomi, kyllä teissä on vaan sitä jotain!;)
Aamusessioitteni jälkeen suksi suoraan Santa Lucían metroasemalle halatakseni suomalaisturistia, tuplana. Sattuipa niin, että Hannu ja Tuija Puolijoki olivat samassa paikassa samassa aikaan! Kävipä mäihä!
Testattiin sisu tällä puolen maailmaa kun kiivettiin kauniille Santa Lucíalle ja jalkinoitiin myös Plaza de Armasiin lounaalle. Söin mahtavaa kalaa mahtavassa seurassa, mutta yhtään mahtava ei ollut se videosessio minkä Hannu filmasi ruuan jälkeen. Olin ylihämmentynyt enkä tiennyt mitä sanoa ei enää niin sujuvalla suomen kielelläni yhtäkkiä ja oon vaan niin onnellinen että mulla on 8 kk aikaa ennen kuin mun pitää palata ihmisten ilmoille sen jälkeen kun kuulemma se filmaus näytetään meidän kirkon seinällä sunnuntaikokouksessa. (Niin että se käytännössä mistä Jami puhu että miettikää jos teidän kaikki pahat jutut ja ajatukset näytettäis projektorista sunnuntaikokouksessa että missä olisit luultavasti sen jälkeen -KAUKANA!) Ja luultavasti se sama mummu joka uhkas lähteä kirkosta Seinäjoen Vapaaseurakunta- näytönsäästäjän takia, todella tekee sen tällä kertaa..:)
Tämä on virallinen ja erittäin julkinen anteeksipyyntö sinulta hyvä Henna Emilia Puolijoki, jos kyyditin vanhempiasi ämpäri ympäri Santiagoa niin että ovat vielä joulunakin pyöryksissä. (Niin että jos joulupuurosta puuttuu manteli ja joulukuusi seisoo väärin, sori hei kamu oikeesti, but that‘s the way the cookie..;))
Ja sain ihan uskomattoman ihanan ja valtavan paketin elintärkeitä elintarvikkeita.
Nyt mä tiedän: MÄ SELVIÄN!

Väsynyt sunnuntai

2007-10-07T13:42:00.000-07:00

Lauantaina kiireisen viikon jälkeen päätettiin ottaa rennosti ja pitää tyttöjen ilta. Pojat jäi orpoina kotiin kun suunnistettiin Parque Araucoon ja tehtiin jotain mistä oltiin jo kauan puhuttu ja mitä en ajatellut Santiagossa tehdä -luisteltiin!
Okei. Santiagossa satoi tänä talvena ensimmäisen kerran lunta 15 vuoteen (luulen) ja siis luistelu on täällä vähän öö..jäissä. Niin siis että sitä jäätä ei oo (tuollakin vain noin olohuoneellisen verran)..tai ainakin sitä on enemmän chilenojen luistelutaidoissa. Me jääprinsessat loistettiin jopa kahta numeroa liian suurilla luistimilla ja pitkän tauon jälkeen. (Niin että tinttasin melkein yhden pikku niñon jonka pepsodentti ei loistanut yhtä paljon sen jälkeen)
Ihana ilta vaikka olo oli sen jälkeen kuin pianolla päähän pamautettu -niin että nuijanukutus kun päästiin kotiin. Heräsin kumma kyllä väsyneeseen sunnuntaihini vaikka suunnittelin nukkuvani yli niin kauan kuin vapaan lauantain takia monet tehtävät maanantaita varten odotti tekemistä. No mönkään meni mutta koska oon paljon ovelampi kuin luulettekaan, suunnittelin aamusella(koko päivän;)) ainutlaatuisen stragedian joka on armottomampi kuin aromipesä: Hyökkään niiden kimppuun kuin sika limppuun!! Ja kjulla hjommat hjoituu! (Kannattaa kokeilla, mutta mahdollisen yliherkkyyden vuoksi suosittelemme allergiatestiä ennen tosi toimia) Ei vaan rakkaat possuni, limppuhommatkin voi tehdä tänään rennosti. Ja vielä joskus otetaan tosi rennosti. Mukavaa lepopäivää!
"There remains, then, a Sabbath-rest for the people of God; for anyone who enters God's rest also rests from his own work, just as God did from his." Hepr 4:1o